
Salakuuntelin kerran, kun poikani selitti ystävälleni tohkeissaan: "Meidän äiti on oikeastaan taikuri! Se menee keittiöön ja hetken päästä 'tsip, tsup' se on taikonut meille hyvää ruokaa!" Parempaa palautetta en ole koskaan ruuistani saanut ;-)
Tällä hetkellä olen kahden (05/04 ja 05/06) vilkkaan pojan työssäkäyvä nelikymppinen äiti, joka yrittää arjen pyörittämisen lisäksi ylläpitää ruuanlaitto ja leipomisharrastusta.
Minut saa linkittää täysin vapaasti.Jätäthän siitä kuitenki merkin, niin voin vastavuoroisesti lisätä sinut listalleni?
Postia voi lähettää:
taikakokki(at)gmail.com
Pienoisella haikeudella availin tämän kertaista pakettia. Tämä on kierroksen viimeinen paketti ja joudun luopumaan ihanasta ystävästäni. Olen saanut nauttia upeista tarinoista ja kertomuksista, joita ystäväni on pakettien mukaan laittanut. Ja oikeastaan minulla on ollut kaksi salaista ystävää, sillä pakettien lähettäjä on joka pakettiin kysynyt neuvoa naapurin mummolta. Mummon elämä, ajatukset ja ohjeet ovat tulleet tutuiksi kolmen kuukauden aikana. Kaikki nämä on kerrottu huikean hienolla huumorilla ja pilke silmäkulmassa.
Tämän kertainen paketti piti sisällään seitsämän pientä pakettia. Niitä availlessa olo oli kuin jouluaattona. Paketointipaperina oli kierrätysteeman mukaisesti käytetty sanomalehteä.

Ja sisältä löytyi:


Ja kuka onkaan Salainen LeivontaYstäväni...? Paketin aiheuttamasta huumasta hieman toivuttuani aloin ihmettelemään, että eihän tässä mainita lähettäjää missään. Kunnes muistin paketin päällä olleen paperin, jossa oli kaunis runo:
Äiti leipoo
Äiti leipoo hymyellen.
Kelle leivot, äiti, kellen?
Vielä kysyt - kelles muille:
pienoisille piimäsuille.
Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta.
Rakkautta rahdun verran -
toinen teille leipoo kerran.
Äidin kakku makeaisin,
sitä ah, jos aina saisin.
Immi Hellén
Googlasin runon ja Huvikummustahan löytyi sille vastine...Olethan Ystäväni?
Minä Emoilen seuraavan eli SLY14 -ringin. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 3.1.2011 ja kestää seuraavan viikon keskiviikkoon 12.1.2011 asti. Aikaa ilmoittautua mukaan rinkiin on siis kymmenen päivää.
Ilmoittautumiset suoraan Emon sähköpostiin
Ilahduttava pakettikorti odotti minua pitkän työviikon jälkeen eteisen lattialla. Kipin kapin postiin ja pakettia avaamaan.
Joulukuun teemana oli Kahvipöydän suolaiset.
Ihana ystäväni jatkoi viime paketin teemaa. Sain jälleen ihanan tarinan Anja-mummosta ja hänen kahvipöydän seitsemän sortin tarjoiluista. Mukana oli mummon naapurin tytön häissä tarjotuista Kampanisuista ja hieman moderneimmista Aura-päärynä-pinja-pitsasista. Kirjeessä muisteltiin myös Anja-mummon aikaa lottana ja itsenäisyyspäivän viettoa.
Kiitos ystäväni! Ihana tarina ja erittäin mukava paketti! Olen jälleen otettu

Paketissa oli:
Uusi kierros pyörähti käyntiin ja taas joudun jännittämään kolme kuukautta, että kuka minua ilahduttaa ihanilla paketeilla. On tämä jännää :)
Tämä paketti lojui Itellan logistiikkakeskuksessa monta päivää, mutta saapui vihdoin perille. Salainen Ystäväni lähetti minulle seurantakoodin, ja joka päivä kun kävin kurkkimassa, niin ei ollut liikkunut posti mihinkään. Tänään vihdoin liikahti.
Kuukauden teemanahan oli Isoäidin herkut. Ystäväni lähetti minulle aivan ihanan tarinan mummosta ja hiekkahentusista. Kiitos!
Tarina antaa paketille vielä henkilökohtaisemman tunnelman ja värikkäitä mielikuvia. Arvostan kovasti!

Paketissa oli:
Kiitos ystäväni. Tiedän, että kannatti taas lähteä tähän leikkiin mukaan
Yippee! Ihana ystäväni ilahdutti minua jälleen paketilla. Teemana oli tällä kertaa yksi lempiraaka-aineistani; pähkinä.

Paketissa oli:
Kiitos Makea Ystäväni ihanasta kierroksesta! 
Pakettisi olivat tarkasti mietittyjä ja erittäin osuvia. Oli ilo olla muistettavasi.
Itse lähettelin paketteja tällä kierroksella Piialle.
Oih, tämä on niin ihanaa! Joka kerta kun lappu saapuneesta SLY -paketista tulee, ryntään malttamattomana postiin ja päivä on pelastettu.
Ja nyt Salainen Ystäväni onnistui yllättämään minut täydellisesti. Paketti oli pullollaan minulle täysin tuntemattomia tuotteita ja välineitä. Lisäksi hän haastaa minut kokeilemaan uusia asioita ja tekniikoita. Tämä on parhautta!
Teemana oli kakkujen koristelu. Mukana oli ohjeita Sokerimassan ja Vaahtokarkkifondantin tekoon. Niitä en ole koskaan yrittänytkään itse valmistaa, vaan tyytynyt kaupan valikoimaan. IIk... nyt on varmaan kokeiltava itsetehtyä :-)

Pakettini sisälsi:
Kiitos ystäväni! Minun elämä oli ainakin tänään yhtä juhlaa!
Sain tarvikkeet Sacherkakkuun elokuun Sly -paketista. Ja "leipasin" kakun synttäreideni kunniaksi. Sacherin koristeisiin ei oikeasti kuulune sokerimassa kukkaset, mutta otin vapauden hieman muunnella klassikkoa
Koristelijoina toimivat reippaat apukokit, K ja V. Kukkaset olin aijemmin tehnyt muotilla.
Kokonaisuutena kakku onnistui mielestäni oikein hyvin. Rakenne oli muheva ja herkullinen. Tätä teen varmasti useamminkin. Kiitos vielä Salaiselle Ystävälleni!

Pohja
Täyte
Kuorrutus
Tee näin
Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Sulata suklaa vesihauteessa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kääntele muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisula, suklaa ja jauho-leivinjauhoseos. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun sileäpohjaiseen kakkuvuokaan.
Paista kakku noin tunti 175-asteisessa uunissa. Jäähdytä kakku.
Leikkaa kakku kolmeksi levyksi ja täytä välit aprikoosimarmelaadilla.
Levitä marmelaadia myös kakun pintaan.
Sulata kuorrutusta varten suklaa vesihauteessa.
Kääntele suklaasulaan pehmeä voi ja huoneenlämpöinen kerma ja sekoita tasaiseksi. Anna kuorrutuksen jäähtyä hieman ja levitä se kakun päälle ja reunoille.
Lopuksi anna koristelijoilla vapaat kädet

Jippii! Minä sain jo ensimmäisen tämän kierroksen pakettini. 
Taisin kirjoittaa kyselylomakkeelle, että haluaisin harjoitella klassikkoleipomuksia. Ja oivan klassikon kokeiltavakseni SLYni keksikin ; Sacherkakun.

Paketti sisälsi:
Lupaan sen tehdä! Kiitos osuvasta ja miellyttävästä paketista!
Omppu paketti saapui helteen keskelle ilahduttamaan. Mukana oli myös paljastus, että nämä kolme viimeistä kuukautta minua on ilahduttanut blogiton IRJA. Kiitos Irja mukavista paketeista! Tuotteet ovat ollet tarpeellisia ja käytännollisiä. Ja pojat kiittävät vielä erityisesti omista lahjoistaan!
Tässä tämän kertainen Omena-aiheinen paketti:

Mukana oli:
Tähän on hyvä lopettaa tämä kierros. Kiitos!
Itse lähettelin paketteja tällä kertaa Nellille.
Pääsin minäkin makumatkalle
Kesäkuun aiheena oli Makuja Maailmalta ja sen mukaisesti oli Salainen Ystäväni pakettinsa koonnut. Katsokaa, mitä herkkuja:

)
)Kiitos SLYni mukavasta paketista! Kuinkahan maltan odottaa ensi kuuhun ja paljastukseen...?
Sainhan minäkin oman pakettini 

Paketissa oli:
)Kiitos SLYni paketista! Se oli teeman mukainen ja käytännöllinen. Heti lähti ajatukset hyrräämään, että mihin noita mansikkalastuja voisi käyttää...?
SLYlleni muuten tiedoksi, että siirryn kesälaitumille juhannuksesta alkaen. Takaisin kotiin palaamme heinäkuun viimeisellä viikolla. Siirrämme kyllä postin kesäpaikkaan, mutta paketti saattaa viipyä reissussa pidempään.
Jännittävää ja samalla haikeaa oli hakea tänään tämän kierroksen viimeinen paketti. Sieltä paljastuisi, kuka minua on ilahduttanut hienoilla paketeilla kolme kuukautta ja kenestä nyt joutuisin luopumaan. Ainakin SLYnäni, toivottavasti yhteys blogien välityksellä jää voimaan.
Ihanan, keväisen ja värikkään paketin sain tällä kertaa

)Todella sattuvia juttuja oli paketti taas pullollaan. Esim. nuo värilliset geelit lähtevät varmasti toukokuun alussa käyttöön, kun valmistan pojille synttäreitä. Lehtipersilja on ehdotonta herkkuani. Mökille laitan sitä aina ison ruukullisen terassille, josta pienet (ja isot) miehet sitä napsivat ohimennessään. Ja salaateissa se on mielettömän toimiva myös. Mieto ja hyvän makuinen. Mini Smartiesseilla me aina koristellaan joulupiparit, nyt tosin niitä ei jäänyt kotistelukäyttöön, kun pienet herkuille persot suut ne hotkaisivat
Nuo muffinivuoat ovat niin ihania, että tokkopa raaskin niitä käyttääkkään. Ja marsipaanikukkia olen kevään juhlia varten tehnyt varastoon ja tästä sainkin lisää materiaalia. aurinkoströsselit ovat raikkaan makuisia ja iloisen värisiä, että niillä saa tylsemmänkin leivoksen pelastettua.
Kiitos todella paljon. On ollut ilo olla parinasi.
SLY 10:n tapaamiseen en valitettavasti päässyt, vaikka olin ilmoittautunut ja ilmoittautumismaksun maksanut. Emot olivat kuitenkin niin ihania, että lähettivät pienen tervehtyksensä.
Kiitos Isa ja Pikkis!
Iso paketillinen pääsiäistunnelmaa tupsahti tänään postiluukusta muumiperheen saattelemana

Mukana oli:
Huh huh! Olikohan siinä kaikki? Valtavan upea ja runsas paketti. Minulla on ollut onnea saadessani juuri tälläinen SLY seurakseni
Kiitos!
Talvilomalle lähtö viivästyi hieman, kun nuorimmaiselle nousi kuume torstai-iltana. Lohdutukseksi pikku potilaalle leivoin pikkuleipiä. Koristuksessa käytin SLYltäni saamia muffinien koristelusabluunoita. Sopivat hyvin näihinkin, eikös vaan?

Cookies
16kpl
100g voita
1 dl sokeria
1 kanamuna
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl kaakaojauhetta
3 dl vehnäjauhoja
100g rouhittua suklata (minulla oli kaapissa Pandan tummaa Peach Passion suklaata)
Sekoita kaikki ainekset käsin tasaiseksi massaksi. Pyöritä tangoksi ja leikkaa 16:ta yhtä suureen osaan. Pyörita palloiksi ja litistä. Paista keskitasolla 200 astetta, noin 10 min.
Koristelussa käytin Ruokotomusokeria, koska se maistuu mielestäni paremmalta ja on hieman murretun väristä.
(alkuperäinen ohje Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset)
Sain Helmikuun paketissa ihana muffini ohjeen ja tarvikkeita siihen. Tässä toteutus:

150g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
50g suklaata rouhittuna
Pinnalle:
sulatetua suklaata ja strösseleitä
Ja herkuttele! Nam! Hyviä tuli. Tuo perunajauho antoi mukavaa pehmeyttä ja mureutta taikinalle. Muffinit jäivät tosin hieman kiinni silikoniseen Tupperwaren sydänmuffinivuokaan, mutta veitsellä irroittamalla sain ne ehjänä pois.
Kiitos SLYni hyvästä ohjeesta ja aineksista!
Oma Rakkaus -pakkaukseni saapui.
Odotttavan aika oli pitkä, mutta kyllä kannatti odottaa 

Paketissa oli kaikkea ihanaa yllin kyllin:

Pikku-Ukot huutelee suu täynnä lakua kiitoksiaan ja äidin on tänään avattava viinipullo, että saa korkille käyttöä 
Kiitos rakas Ystävä!
Ihana yllätys odotti minua taas tänään. Tammikuun teemana oli rakentaa paketti sen mukaan, millaiseksi leivonnaiseksi ystävä oli itsensä kuvannut. Minä olin kirjoittanut näin:
"Olisin tuplasuklaamuffinsi vaniljakreemi/kiisselisisuksella. Yksinkertaisin ja tyylikkäin koristuksin."
Ja siltähän tämä näyttää:

Tällä kertaa paketti piti sisällään:
Salainen LeivontaYstäväni oli Marilele. Kiitos ihanasta, yllätyksellisestä ja antoisasta kierroksesta. Haikeudella joudun sinusta luopumaan! Mutta saanhan linkittää, niin voin käydä kurkkimassa kuulumisia?
Erikoiskiitos muuten pojiltani! Kun annoin heille tikkarit, sanoi 3v "Kiitos Äiti!", mutta 5v korjasi, että "Oikeastaan meidän pitäisi kiittää sitä Äidin Salaista LeivontaYstävää!" eli
"Kiitos Äitin Salainen LeivontaYstävä!"
Perjantain ja raskaan työviikon päätteeksi koin taas ihanan yllätyksen. Postissa odotti minua Sly paketti. Jippii!!!!

SLY Ihanainen ilahdutti minua (ja poikia :-)) näin:
Mukana oli myös jouluinen kortti, joka valitettavasti jäi kuvasta pois.
KIITOS Ihanainen SLY!
Tiedätkö, osuit taas niin nappiin!!!! Pari viikkoa sitten ostin tuollaisen hiutalemuotin, mutta paljon pienemmän. Jälkeen päin harmittelin, kun huomasin, että niitä on myytävänä erikokoisten settinä. Mutta nyt... JES, minulla on kaksi erikokoista hiutalemuottia ja arvatkaas millä meidän joulukakku tänäjouluna koristellaan...? Jos ei lunta maassa, niin ainakin kakun päällä 