Lauantaina on poikien päiväkodin myyjäiset, joten leipominen piti aloittaa jo tänään. Saaristolaisleipähän on parhaimmillaan, kun saa "levätä" päivän tai pari ennen syömistä. Ohje Valion Neljä Vuodenaikaa -kirjasta, mutta löytyy näköjään Valion sivuilta netistäkin.

Aivan sairaan hyvää! Ei kaipaa päälle kuin Oivariinia. Nam!

Saaristolaisleipä 

3 vuokaleipää (tai kaksi isoa) 

1 l   Valio piimää
50 g   hiivaa
3 dl   siirappia
2 dl   sokeroimatonta puolukkasurvosta
3 dl   vehnä- tai kauraleseitä
3 dl   mämmi- tai kaljamaltaita
4 dl   ruisjauhoja
2 tl   suolaa
n. 1 l   karkeita vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää loput aineet puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita taikina hyvin, mutta älä vaivaa liikaa. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Jaa taikina kahteen voideltuun, pitkänomaiseen leipävuokaan. Kohota noin 1 1/2 tuntia. Paista leipiä aluksi 175 asteessa. Kun leipien pinta alkaa tummua, alenna lämpötilaa 160 asteeseen. Peitä leivät kevyesti alumiinifoliolla. Kokonaispaistoaika on noin 1 t 15 min.

Ihanaa velliä.

Käytin kolmea metallista Leipävuokaa. Leivät nostatin mikrossa 11/2 tuntia liinalla peitettynä.

Tässä nostatetut leivät valmiina uuniin.