Vaihdan työpaikkaa, joten vein perjantaina viimeisen työpäivän kunniaksi vanhaan työpaikkaan kaksi kakkua. Kakut onnistuivat suht hyvin, ottaen huomioon vallinneet superhelteet. Suorakaiteen muotoiseen kakkuun laitoin valkoiselle sokerimassalle ensin punaiset kirjaimet hieman liian ylös ja vaikka en niitä vielä ollut millään kiinnittänyt, jäin alaspäin siirrosta selvät jäljet. Harmitti vietävästi

Pyöreään kakkuun käytin valmiiksi kaulittua marsipaanilevyä (ostettu Virosta). Yli 30 asteen lämpötilassa se ei ollut fiksu valinta. Levy oli  todella tahmeaa ja repesi hieman reunoilta kakun päälle laitettaessa. Reunoja ei saanut millään sileäksi, mutta ihan kohtuulliselta lopputulos kuitenkin näytti. Vai?

Suorakaiteen muotoisen kakun paistoin reunavuoalla, jonka asetin vain leivinpaperin päälle ja voitelin molemmat sulatetulla voilla. Epäilytti hieman, että pysyykö taikina vuoan sisällä, mutta hyvin toimi.

Koristeet tehty sokerimassasta erilaisia muotteja apuna käyttäen. Kirjaimet, ruusut ja lehdet löytyvät esim. Confetista. Lisäsäihkettä ruusuihin ja kirjaimiin laitoin kristallipulverilla.

Pursotuksissa käytössä tyllat 1M Wilton ja 17 mm Städter.

Suorakaiteen muotoinen kakku:

Pohja

6 munaa

2 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot pikkuhiljaa sihdin läpi. Sekoita puuhaarukalla. Voitele reunavuoka ja aseta se leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele myös sisäänjäävä leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 min. Jäähdytä ja halkaise kolmeen osaan. Kostuta spritellä alin kerros.

Valkosuklaatäyte

100 g valkosuklaata

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk Floora Vispiä

4 liivatelehteä

Sulata suklaa mikrossa varovasti. Vaahdota Vispi. Sekoita Vispin joukkoon tuorejusto ja sulatettu suklaa. Sulata kylmässä vedessä lioitetut liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada suklaavaahdon joukkoon. Aseta ensimmäinen kakkupohja reunavuoan sisään ja kostuta kevyesti Spritellä tai appelsiinimehulla. Levitä päälle täyte, paina toinen pohjapala päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

Vadelmatäyte

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

2 dl ranskankermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

400 g vadelmia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Soseuta vadelmat toisessa astiassa sauvasekoittimella. Lisää vadelmien joukkoon tuorejuusto ja ranskankerma sejkä sokerit. Käytä vielä sauvasekoitinta, jotta tuorejuusto ei jää kokkareiseksi. Sulata liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada vadelmaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu Vispi. kaada täyte toisen kostutetun pohjan päälle ja aseta päälle viimeinen pohjalevy.

 Sokerimassan alle voikreemi

125 g voita

0,5 tl vaniljasokeria

4 dl tomusokeria

1 rkl vettä

Pehmennä voi notkeaksi. Lisää sokeri pienissä erissä ja vatkaa koko ajan sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edellen. Levitä kreemi kakun päälle pitkällä palettiveitsellä.

Kauli sokerimassa suorakaiteen muotoiseksi ja leikkaa valmiiksi sopivan kokoiseksi. Aseta se kreemin päälle. koristele kermapursotuksin ja sokerimassakoristein.

Pursotukset

2 prk Floora vispiä

1 prk maitorahkaa

sokeria maun mukaan

Pyöreä Kakku

Pohja 6 munan sokerikakkupohja kuten edellä.

Ensimmäisessä välissä Vadelmatäyte, kuten edellisessä kakussa.

Toisessa välissä Blå Band Valkosuklaa- Nougatmousse. Koko paketti, eli kaksi pussia, sekoitetaan sähkövatkaimella 2 dl kylmää maitoa. Kaada pohjan päälle ja pistele moussen joukkoon kokonaisia vadelmia n 200 g

Päällä valmiiksi kaulittu marsipaanilevy, jonka alla voikreemi.

Nämä ruusunlehdet tehty Wiltonin koristemuotilla.